TYÖSKENTELE KANSSAMME

Tasapuolista, reilua kohtelua ja tekemisen meininkiä.

Ajattelemme, että asiakkaalle tarjottavan laadun tuottaa viime kädessä henkilöstö - sekä oma, että kumppaneittemme. Terramaren projekteja toteuttaa erikoisjoukko ammattilaisia, joista meidän tehtävämme on pitää huolta. Meillä kehitys on sitä, että yhdessä teemme, kokeilemme, opimme toisiltamme, ja teemme sen minkä lupaamme.

Terramare työnantajana

Henkilöstö, se vahvempi lenkki

Olemme se erilainen työnantaja rakennusteollisuudessa. Meillä työtehtävät ovat monipuolisia, ja uudet kokemukset tekevät työstä mielekästä ja merkityksellistä. Meillä arvostetaan jo hankittua osaamista sekä uutta ja tuoretta intoa. Haluamme sulauttaa nämä kaksi arvoa yhteen. Osaamisen kehittäminen ja oppiminen tapahtuu kouluttautumalla ja työtä tekemällä, uusien työntekijöiden ja jo kokeneiden ammattilaisten kesken tiimityönä. Tästä syntyy osaamisen kasvua.

Terramare on yritys, jossa osaajat ja innokkaat ihmiset kehittyvät ja pärjäävät. Pärjääjät taas menestyvät, meillä ja maailmalla.

Töihin meille?

Lähetä avoin hakemus

Haluatko työskennellä meren äärellä monipuolisissa tehtävissä? Olemme aina kiinnostuneita monitaitoisista uusista työntekijöistä.

Lähetä avoin hakemus

Huolehdimme yksityisyydestäsi
Hakiessasi meille töihin käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti. Haluatko tutustua rekrytointirekisterimme tietosuojaan? Avaa dokumentti tästä.

Yhteistyötä kanssamme

Luottamusta kumppanuuksiin

Terramarelle luotettavat ja osaavat kumppanit ovat osa laadukasta rakentamista. Kykymme toimia ja toimittaa perustuu joustavuuteen, hyvään projektijohtoon, erinomaiseen aikataulujen hallintaan ja tehokkaaseen tuotantoon. Toimimalla saumattomasti yhdessä kumppaneidemme ja toimittajiemme kanssa varmistamme, että asiakkaalle annettu lupaus täyttyy.

  • Työntekijöiden tasa-arvoinen kohtelu on Terramarelle erityisen tärkeää. Työmaidemme kaikkia työntekijöitä kohdellaan tasa-arvoisesti, olipa kyse omista tai aliurakoitsijan työntekijöistä.
  • Luonnollisesti hoidamme myös taloudelliset velvoitteemme aina viipymättä.

Kumppaniksi meille?

Haluatteko tarjota panostanne meren äärelle monipuolisiin tehtäviin? Olemme aina kiinnostuneita uusista kumppaneista.

Tommi Niemi
Johtaja, hankinta ja kehitys

Matkapuh.   040 519 6768 
tommi.niemi@boskalis.com