Terramare sai urakan Kokkolan satamasta

Terramare on 15.4.2021 allekirjoittanut Kokkolan Satama Oy:n kanssa urakkasopimuksen Hopeakiven laiturin jatkamisesta 120 metrillä.

Tuleva laituri on tyypiltään ankkuroitu kombiseinä -laituri. Urakkaa sisältää paalujen ja ponttien lyönnit, ankkuroinnit, reunapalkin ja taustakentän louhetäytön, rakennekerrokset ja asfaltoinnin sekä lisäksi satama-altaan levennysruoppauksen. Työt työmaalla alkavat toukokuun alussa 2021 ja niiden on määrä olla valmiina joulukuussa 2021. Sopimuksen mukainen urakkahinta on 3,7 miljoonaa euroa.

Terramare tarjoaa asiakkailleen vankan kokemuksen ja monipuolisen erikoisosaamisen vaativissa satama-, vesi- ja liukuvalurakennuskohteissa. Erikoistumisemme erilaisiin ruoppaustöihin, vedenalaiseen louhintaan, satama- ja laiturirakentamiseen, liukuvalukohteisiin sekä ympäristörakentamiseen on tehnyt Terramaresta alan johtavan ammattilaisen ja suunnannäyttäjän niin Suomessa kuin muissa Pohjoismaissa. Monipuolisen erikoisosaamisemme ansiosta voimme tarjota asiakkaillemme kustannustehokkaat ja aikataulun mukaisesti toteutetut hankkeet. Terramare Oy on osa kansainvälistä Boskalis-konsernia, joka on johtava kansainvälinen satama-, offshore- ja ruoppausurakoitsija.  www.boskalis.com/terramare