Terramare on solminut 8.3.2024 urakkasopimuksen Porin Satama Oy:n kanssa uuden, raskaan lastausrampin rakentamisesta.
Kallonlahden POPRAMP-hankkeessa rakennetaan 64 metriä pitkä lastausramppi kulmatukimuurielementeistä Porin Satamaan. Työt työmaalla alkavat huhtikuussa 2024 ja niiden on määrä valmistua vuoden 2024 loppuun mennessä. Sopimuksen mukainen urakkahinta on noin 3,5 miljoonaa euroa.
Kuva: Porin Satama Oy
Terramare tarjoaa asiakkailleen vankan kokemuksen ja monipuolisen erikoisosaamisen vaativissa satama-, vesi- ja liukuvalurakennuskohteissa. Erikoistumisemme erilaisiin ruoppaustöihin, vedenalaiseen louhintaan, satama- ja laiturirakentamiseen, liukuvalukohteisiin sekä ympäristörakentamiseen on tehnyt Terramaresta alan johtavan ammattilaisen ja suunnannäyttäjän niin Suomessa kuin muissa Pohjoismaissa. Monipuolisen erikoisosaamisemme ansiosta voimme tarjota asiakkaillemme kustannustehokkaat ja aikataulun mukaisesti toteutetut hankkeet. Terramare Oy on osa kansainvälistä Boskalis-konsernia, joka on johtava kansainvälinen satama-, offshore- ja ruoppausurakoitsija. www.boskalis.com/terramare
Boskalis-konsernin Sustainability Roadshow saapui syksyllä Suomeen. Päivän aikana käsiteltiin laajasti kestävän kehityksen teemoja, ja tapahtuma kokosi yhteen niin Boskalis-konsernin asiantuntijoita kuin Terramaren henkilökuntaakin. Terramaren toimitusjohtaja Hannu Tomperi nostaa esiin päivän […]
Terramaren ruoppausalus Meri-Pekka on kaivanut merenpohjaa 43 metrin syvyydessä Tahkoluodon merituulipuiston laajennushankkeessa. Koekaivujen tarkoituksena oli testata merenpohjan rakentamisen menetelmiä ja saada maaperänäytteitä merenpohjan koostumuksesta voimalapaikoilla. Terramaren ja Suomen Hyötytuulen yhteistyönä […]
Terramare juhlisti puoli vuotta kestäneen työturvallisuuskoulutuksen, NINA Expeditionin, päätösseminaaria Suomenlinnassa. NINA Expedition on Boskalis-konsernin laajuinen tekemällä oppimiseen perustuva koulutusohjelma, jonka tavoitteena on kehittää osallistujien henkilökohtaisia turvallisuusjohtamistaitoja ja parantaa turvallisuuskulttuuria. ”Turvallisuus […]
Käytämme evästeitä. Mikäli tässä ei mielestäsi ole ongelmaa, voit yksinkertaisesti hyväksyä kaikki. Asetuksista voit valita tarkemmin minkälaiset evästeet haluat sallia.