Vuosaari tuplaa tehoja

Vuosaaren meriväylän ja satama-altaan syvennysprojekti kaksinkertaistaa rahtialusten lastikapasiteetin

Vuosaaren meriväylä ja satama-allas syvennettiin vastaamaan kehittyvän laivaliikenteen kuljetusvaatimuksia. Työ alkoi toukokuussa 2020 ja uusi väylä otettiin käyttöön vuoden 2021 lopussa. Vuosaaren syvennysprojekti oli Väyläviraston, Helsingin Satama Oy:n ja Helsingin kaupungin yhteishanke.

Terramare syvensi Vuosaaren sataman meriväylän ja satama-altaan 11 metristä 13 metrin kulkusyvyyteen. Ruopattavaa savi- ja moreenimaata oli noin miljoona kuutiota, ja vedenalaista kalliota louhittiin noin puoli miljoonaa kuutiota, kertoo työpäällikkö Jani Vyyryläinen.

– Projekti oli siinä mielessä haastava, että kohteessa on paljon meriliikennettä ja eri osapuolia. Pidimme tiiviisti liikennepalavereita, jotta tieto saatiin kulkemaan siitä mitä tapahtuu ja missä, Vyyryläinen kuvailee ja muistuttaa, että turvallisuus oli koko projektin ykkösasia.

Louhe hyötykäyttöön

Urakassa pehmeät maamassat läjitettiin avomerellä olevalle meriläjitysalueelle, ja louhe kuljetettiin proomuilla meritse käytettäväksi meritäyttöihin uuden Hernesaaren rakentamisessa. Toinen louheen loppusijoituspaikka oli Ruusuniemi.  

– Louheen merikuljetukset toivat paitsi kustannussäästöjä, myös vähensivät melu- ja liikennehaittoja kaupunkialueella, toteaa Vyyryläinen.

Uudistettu, syvempi väylä ja satama-allas auttavat Vuosaaren satamaa vastaamaan kasvavien aluskokojen asettamaan haasteeseen. Osalla konttialuksista lastikapasiteetti voidaan lähes kaksinkertaistaa, mikä taas tuo säästöjä kuljetuskustannuksiin ja vähentää alusliikenteen ympäristövaikutuksia.

Vyyryläisen mukaan projekti edusti Terramaren ydinosaamista, mutta sisälsi myös omanlaisiaan mausteita: esimerkiksi paikallinen piensatama ja voimalaitosten merivedenottoaukot oli otettava huomioon urakan eri vaiheissa. Ja löytyipä merenpohjasta vielä vanhan peräportin purkujäänteetkin, jotka poistettiin.

Langat tiukasti omissa näpeissä

– Koordinointia tarvittiin varsin laajalla alueella, sillä parhaimmillaan operoimme merellä, 20 kilometrin päässä rannasta. 

Osana ruoppaus- ja louhintatöitä tehtiin turvalaitteiden siirtoja satama-altaassa sekä väyläalueella.